Rakkaus alkoholismiin

Tänään sain tehdä sukelluksen alkoholistin sielunelämään. Kyseessä äitini miesystävä - vaihtelu virkistää. Toisaalta ajatuksiini ei mahdu enää yhtään juoppoa, mutta toisaalta oli mielenkiintoista huomata yhtäläisyydet näiden kahden alkoholistin pään sisäisessä elämässä. Keskustelin äidistäni, jota (alkoholisti myös hän) tämä Mies2 aikoo hoitaa kuiville. Esitin asiaan epäilyni johtuen hänen omasta, päivittäisestä juomisestaan. Kerroin pitäväni äitini raitistumista hänen kanssaan melko epätodennäköisenä ja koko ajatusta melko huonona. Mies2 sanoi minulle näin: "Mitä minun sitten pitäisi tehdä? En minä nyt alkoholismistani sen takia luovu!" Melko tyhjentävä analyysi alkoholistin omasta tilasta. Vaikka ihminen itse tietää jo sairastuneensa alkoholismiin, juominen on silti (ja juuri siksi) mielettömän rakasta. Tärkeintä. Ei sitä varmaan pysty koskaan ymmärtämään kukaan, jonka aamun ensimmäinen ajatus on Pirkka-kalja tai viinaryyppy. Ja minä elän Miehen kanssa, jolle en hyvin todennäköisesti koskaan voi olla tärkeämpi.