Inhoa ja pelkoa alkoholistiperheessä

Inhottaa. Mies inhottaa ja se, että minä siedän sitä. Itsekunnioituksen rippeistä olen pystynyt pitämään kiinni sillä, että en ole juuri ottanut kantaa. Se tuo edes vähän hallinnan tunnetta, kun tietää olevansa vahvemmilla, mutta ymmmärtää olla hiljaa, pysyä tilanteen ulkopuolella ja edes vähän yläpuolella. Tosi vähän. Pelottaakin. Arjessa selviäminen pelottaa eniten. Mies ei tee osuuttaan arjen pyörittämisessä fyysisesti, henkisesti eikä taloudellisesti. Paniikkihäiriön oireet hiipivät yöllä, kun ajattelen tulevaa taloudellista tilannetta ja kasvavaa laskupinoa. Ja sitä, että Mies voi ajaa taksilla, ostaa kaljaa ja pelata nettipokeria. Ja sitä, että jos lähden, joudun elättämään perhettäni opintotuella. Muutama kuukausi sitten tehty päätökseni sitoutua alkoholistimiehen kanssa elämiseen, murenee... Ei näin voi elää. Ja kuitenkin voi, olen siitä elävä - tai ainakin oleva - todiste. Itseinho ja ahdistus ovat tämän hetkiset tunteet. Eikä minulla ole ketään, kenelle kehtaisin edes kertoa, millaista elämäni oikeasti on...

Virtuaalitodellisuus

Kumpi on oikeasti olemassa - se arki, missä elämä on normaalia, ihmiset lähtee aamulla töihin ja kouluun ja keskustelee illalla ruokapöydässä päivän kuulumiset vai se arki, missä mikään ei ole normaalia? Se, missä voidaan puhua tulevaisuudesta ja siitä, mitä kukin haluaa sillä tehdä? Vai se, missä huomista on turha ajatella, kun tästäkin päivästä on vielä monta tuntia jäljellä? Onko oikeasti olemassa se elämä, jossa käydään keilaamassa ja pitsalla ja nauretaan ja ollaan huolettomia ja onnellisia? Vai se, missä äiti kuuntelee huolet mopon huollosta viinan loppumiseen? En usko, että sitä normaalia arkea on oikeasti olemassa. Se on joku virtuaalitodellisuus - tosielämän Sims. Koska aina siinä arjessa on se varjo. Kun tullaan perjantaina töistä ja koulusta se varjo peittää hetkeksi lähes kaiken. Salkkareiden jälkeen uskaltaa taas hengittää, jos silloin kaikki on vielä hyvin. Jos lauantaina mennään keilaamaan, varjo seuraa tiiviisti - maanantai on hyvä päivä. Normaalissa elämässä varjo lakkaa olemasta, kun juominen alkaa. Varjosta tulee silloin painava peitto, jonka sisällä meidän arkemme pyörii seuraavan päivän, kaksi, viikon... Ja sinne peiton sisälle ei saa tulla - kukaan ei saa nähdä, mitä siellä tapahtuu. Ja se on totta. Kaikki muu on jotain muuta - jotain, mikä näyttää oikealta ja hetkittäin tuntuukin, kun pistää silmät kiinni, nauttii vauhdista ja lopettaa ajattelun.